Lissabon – päivä 6: Antiturismin Setúbal

Perjantaina tarkoituksenamme oli käydä kiertämässä Lissabonista reilun puolen tunnin bussimatkan päässä olevan Setúbalin rannikkokaupungin historiallisia kohteita. Koska matkaoppaiden kuvaukset ja tietosisältö olivat parhaimmillaankin pinnallisia ja osittain vanhentuneita, ajattelimme turvautua paikallisen turisti-infon apuun – onhan Setúbal yksi seudun merkittävimmistä matkailukaupungeista.

Oppaiden ja nettilähteiden mukaan alueella on jokunenkin vanha linnoitus ja antiikinaikaiset rauniot, mutta selkeää tietoa siitä, miten niihin pääsisi, ei tahdo löytyä. Samoin Setúbalin niemellä on koko joukko maineikkaita viinitiloja ja -firmoja, joihin olisi periaatteessa ollut mahdollista päästä käymään. Tästäkään ei ollut tarjolla kuin varsin ylimalkaisia tiedonmurusia.

Läksimme siis aamupäivästä matkaan. Ensin metrolla Cais do Sodrén lauttasatamaan, sieltä epämääräisen oloisella, ruosteisella autolautantekeleellä Tejon yli Cacilhasiin ja edelleen paikallisbussilla Setúbaliin.

Reittivalintaamme vaikutti osaltaan se, että joen yli kulkeva lauttatrafiikki on hyvin keskeinen osa lissabonilaisten elämänmenoa ja halusimme kokea tuonkin matkustustavan jossakin välissä. Lisäksi halusimme vilkaista kaupungin "vastarannan" puoltakin.

Eri liikennevaihtoehtojen hintaerot ovat niin mitättömiä – ja matkustaminen seudulla ylipäätään niin halpaa – ettei ole mitään syytä ryhtyä karsimaan jotakin reittivaihtoehtoa pois pelkästään rahan takia. Lisäksi matkustaminen pahvisilla rfid-matkakorteilla on helppoa, kunhan ensin pääsee yhteisymmärrykseen niitä lataavien automaattien kanssa. Esimerkiksi paikallisjunien lippuautomaatit ovat koulukirjaesimerkki siitä, miten palveluautomaatin käyttöliittymää ja toimintalogiikkaa EI pidä tehdä...

No, joka tapauksessa, pääsimme perille Setúbaliin ilman kommelluksia.

Tehtävä 1: Etsi turisti-info. Karttojen ja oppaiden perusteella, ja pienen arvonnan jälkeen, tiesimme jokseenkin tarkasti, mihin suuntaan meidän piti lähteä kävelemään linja-autoasemalta päästäksemme info-toimistolle. Ei muuta kuin töppöstä töppösen eteen.

Matkaa ei ollut montaakaan sataa metriä ja saavuimme liikekiinteistön kohdalle, jonka seinässä komeili lihavan maatiaiskollin kokoisin kirjaimin: "TURISMO". Jesssss!

Ovi lukossa. Ison lasi-ikkunan läpi kuultava näkymä kuin kasapanoksen jäljiltä. Ikkunoissa laput – toimisto suljettu remontin vuoksi ja karttaprintti, joka opasti turisti-infon uusiin tiloihin noin parin kilometrin päähän kaupungin keskustan toiselle laidalle. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta.

Ihmettelyä, pään raapimista ja kartan tutkimista. Hetkinen, tuossahan on toinenkin info ihan suht' lähellä, melkein keskellä vanhaa keskustaa.

Tehtävä 2: Etsi korvaava info-piste. Kartan mukaan seuraavalle etapille pääsisi melko helposti läheisten pikkukatujen läpi oikaisemalla. Kartta oli oikeassa. Info-piste löytyi.

Ovi lukossa. Sisällä pimeää eikä ristin sielua mailla eikä halmeilla. Ovessa roikkuvan aikataulukyltin mukaan paikan piti oleman auki. V-käyrä alkoi uhkaavasti osoittaa noususuuntaan kääntymisen merkkejä.

Tehtävä 3: Aikalisä. Päätimme mennä syömään, pohtia tilannetta ja tulla tovin kuluttua uudestaan tarkistamaan infon palveluvalmiuden.

Palasimme vanhan keskustan keskusaukiolle ja menimme paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Kanasalaatti maistui hyvältä.

Tehtävä 4: Uusi yritys. Palasimme takaisin info-pisteen oven taakse. Mikään ei ollut muuttunut. Onnistuimme hillitsemään uhkaavan kiehahduksen. Selvä homma, lähdetään tutkimaan kaupunkia.

Tehtävä 5: Turistikierros kaupungilla. Setúbal on kohtalaisen viihtyisän oloinen pikkukaupunki. Siis niissä osissa vanhaa kaupunkia, jotka on pidetty hyvässä kunnossa. Kaupungissa on jotain hieman samantuntuista kuin Cascaisissa, mutta keskimäärin se on kuitenkin jotenkin rähjäisemmän oloinen.

Setúbalissa sijaitsee 1400-luvulta peräisin oleva kirkko, jonka arkkitehti tuli myöhemmin tunnetuksi Hieronymuksen luostarin kirkon suunnittelijana. Tuo luostarin toimeksianto tuli itse asiassa juuri tämän nimenomaisen kirkon perusteella.

Kirkko on yleisilmeeltään melko vaatimattoman oloinen, mutta sen rakenteiden kivityöt ovat uskomattoman hienoja. Esimerkkinä voisi mainita kirkkosalin pylväiden itseään kiertävät neloispilarit. Myös seinien isot azulejo-kaakelimaalaukset ovat hienoa katsottavaa.

Kirkon ja sen yhteydessä olevan luostarimuseon jälkeen kävimme paikallisessa kahvilassa haukkaamassa maukkaat, makeat croissantit ja hörppäämässä kupilliset sitruunateetä. Paussin jälkeen päätimme vielä lähteä etsimään kaupungin turisti-infon uutta toimistoa...

Tehtävä 6: Patikoi uudelle toimistolle. Turisti-infon uutta toimistoa ei ollut millään muotoa vaikea löytää. Sinne oli jopa järjestetty opastekylttejä pitkin kaupunkia. Matkaa vain kertyi tarpeettoman paljon.

Uusi toimisto oli helppo havaita ja tunnistaa paitsi opastekylteistä, myös seinällä roikkuvista isoista lakanoista, jotka julistivat matkailupalveluja. Kaikki hyvin ja hienosti muuten, mutta...

Toimisto oli visusti rakennustyömaan suoja-aidan sisäpuolella, kiinni ja lukittuna. Yksi lakanoista julisti ilosanomaa: "Tähän avataan uusi matkailupalvelupiste..."

Joskus...hamassa...tulevaisuudessa!

Tässä vaiheessa koko tilanne alkoi jo tuntua niin absurdilta, ettemme enää jaksaneet edes suuttua. Lähinnä vain ihmettelimme, kumpi olisi paremmin paikallaan – epätoivoinen itku vai räkäinen, mielipuolinen nauru.

Kuka valopää järjen jättiläinen saa päähänsä – kaupungissa, joka on alueella merkittävä matkailukohde – pistää turisti-infon kiinni ja päreiksi, ja opastaa matkailijat uuteen toimipisteeseen, jota ei ole olemassa?

Hohhoijaa...!

Tässä vaiheessa totesimme info-pisteen metsästykseen palaneen sen verran aikaa, ettemme enää ehtisi varsinaisiin, suunnittelemiimme käyntikohteisiin. Päätimme siis lähteä hissukseen takaisin linja-autoasemalle.

Tehtävä 7: Käy vielä tarkistamassa keskustan info-piste. Päätimme paluureitillä poiketa vielä keskustassa olleen infon kautta. Ihan vain tarkistaaksemme, olisiko se edelleenkin kiinni.

Suunnaton yllätys ja hämmästys! Ovi oli auki, ja sisällä oli jopa henkilökuntaakin (1). Eikä kello ollut vielä kuin puolisen tuntia ennen kylttiin merkittyä sulkemisaikaa! VAU!

No, kysyvähän ei tieltä eksy. Sisälle siis menimme. Paikalla olleelta noin kolmikymppiseltä, sinänsä ystävälliseltä häiskältä saimme jonkinlaisen kartantekeleen, johon hän merkitsi pari viinifirmaa. Valitettavasti kartan ja sen esiteosan tiedot kuulemma olivat vanhentuneet (!).

Muito obrigado – tämä mahtava tietopaketti ei käytännössä sisältänyt mitään sellaista, mitä emme jo olleet onnistuneet raapimaan kasaan muista tietolähteistä.

Tehtävä 8: Takaisin hotellille. Lampsimme siis, kohtalaisen kypsinä, takaisin bussiterminaaliin ja lunastimme liput ensimmäisenä Lissaboniin lähtevään pikavuoroon.

Bussi hurautti nopeasti ja mukavasti moottoritietä pitkin Almadaan ja sieltä Ponte 25° de Abrilin (huhtikuun 25:nnen päivän silta) yli Lissaboniin ja Praça de Espanhalle. Auringonlasku värjäsi sataman ja kaupungin hienosti, joten aivan hukkaan reissu ei mennyt. Loppumatka taittui metrolla ilman sen kummempia kiemuroita.

Loppuiltaa hotellilla lohdutti lähikadunkulman kärrystä ostettu paperitötteröllinen paahdettuja kastanjoita.

Lissabon - päivä 5: BB - Bacalhau'ta ja Belémin tornia

Viidentenä päivänä kävimme nautiskelemassa erinomaisen brunssin hotellin lähellä sijaitsevassa pikkukuppilassa. Alkupaloiksi maukasta leipää, herkullista juustoa ja meheviä oliiveja. Pääruoaksi makuhermoja hyväilevää bacalhau-pataa. Palanpainikkeeksi mainiota talon valkoviiniä.

Pupelluksen jälkeen läksimme tutustumaan toiseen UNESCOn maailmanperintökohteeseen, Belémin torniin (Torre de Belém). Torni sijaitsee yhden raitiovaunupysäkinvälin verran länteen Hieronymuksen luostarista ja merimuseosta.

Raskaasti linnoitettu kivitorni suunniteltiin osaksi Lissabonin meripuolustusta. Portugalin kuningas João II pani tornin rakentamisen alulle 1515, kun hänen suunnitelmansa Tejo-joen sulkemisesta Cascais:n ja joen etelärannalla sijainneen São Sebastião:n linnoitusten avulla osoittautui riittämättömäksi joen leveyden vuoksi. Hänen seuraajansa Manuel I saattoi urakan päätökseen 1521 João II:n kuoltua. Rakennustöiden ajan kaupungin puolustusta täydensi joen keskelle ankkuroitu, raskaasti aseistettu laiva, Grand Nau.

Linnakkeen suunnittelusta vastasi sotilasarkkitehti Francisco de Arruda ja koristelusta osittain Hieronymuksen luostarin ensimmäinen arkkitehti, Diogo de Boitaca.

Kalkkikivestä rakennettu linnake koostuu kahdesta osasta: kaksikerroksisesta, epäsäännöllisen kuusikulmion muotoisesta tykistöpatterista ja nelikerroksisesta, 12 m x 12 m neliön muotoisesta, 30 m korkeasta tornista.

Patterin alakerroksessa, kasematissa, on 16 tykkipaikkaa ja avoimeen yläkerrokseen on ollut mahdollista sijoittaa kevyempää tykistöä. Kasematin keskustan avoimen yläosan kautta kanuunoiden savu on voitu tuulettaa pois.

Kasematin alla, kellarissa, on säilytetty mm. ampumatarvikkeita. Espanjan valloitettua Portugalin 1580 tornin puolustuksellinen merkitys jäi vähäisemmäksi, mutta sen sijaan kellarikerroksen entisiä ammusvarastoja ryhdyttiin hyödyntämään poliittisten vankien tyrmänä.

Patterin yläkerroksen tasalla olevaa tornin ensimmäistä kerrosta on kutsuttu kuvernöörin huoneeksi, toista kerrosta kuninkaan huoneeksi ja kolmatta yleisöhuoneeksi. Neljännessä kerroksessa on sijainnut pieni kappeli. Lisäksi tornissa on kattoterassi, jolta on voinut seurata joen liikennettä ja ihailla ympärillä avautuvia maisemia.

Arkkitehtuuriltaan Belémin torni edustaa portugalilaista myöhäisgoottilaisuutta (Manueliininen tyyli) ja sen koristelussa on vahvoja maurilaisia vaikutteita. Nykynäkökulmasta tarkasteltuna tuntuu käsittämättömältä, että hyvinkin todennäköisesti tykistöhyökkäyksen kohteeksi joutuvan rakennelman koristeluun ja esteettiseen ulkoasuun on nähty niinkin paljon vaivaa ja - todennäköisesti - uhrattu huomattavia summia rahaa.

Rakennus on kokenut vuosisatojen kuluessa lukuisia muutoksia ja sen koristelua on lisätty. Muun muassa patterin ylätasanteen Belémin neitsyen patsasalkovi sekä muita uus-Manueliinisia koristeita on lisätty vuonna 1845 tehdyn restauroinnin yhteydessä.

Tykistölinnakkeen ja vankilan lisäksi torni on toiminut myös tulliasemana Lissaboniin saapuville laivoille.

Vuonna 1907 Belémin torni julistettiin kansalliseksi monumentiksi.

Pakollisten auringonlaskukuvien jälkeen paluumatkalle ja pieni iltakävely Rossion metroasemalta hotellille. Matkan varrelta tarttui vielä mukaan pieni uppokuumennin sekä kurpitsahillo- ja suklaatäytteisiä croissanteja iltapalaksi paikallisista pikkupuodeista.

Lissabon - päivä 4: Puutarha ilman passiota

Neljäntenä matkapäivänä suuntasimme Lissabonin kasvitieteelliseen puutarhaan. Sisäänpääsy oli maksullinen (1,50 € per nenä); kuitissa luki UNIVERSIDADE DE LISBOA, MUSEUS DA POLITÉCNICA, Jardim Botanico. Jos on yliopistoja, joissa tekniset tieteet ovat samassa osastossa luonnontieteiden kanssa, Lissabonin yliopistossa on ehkä sitten päinvastoin, mikäli kassakuittiin on uskominen.


Puutarhanhoito ei taida olla teekkareiden keskuudessa kovin arvostettua - näin voisi päätellä puiston rappeutuneesta tilasta. Tiedä sitten, onko kyse enemmän yliopiston resurssien vai kiinnostuksen puutteesta, vai eikö vain ambitioiden taso ole samanlainen kuin muualla maailmassa.

Etsivä toki löysi kiinnostavia kasveja sekä saattoi mielessään kuvitella puiston viihtyisäksi mahdollisten vuotuisten siivoustalkoiden jälkeen. Yleiseksi vaikutelmaksi jäi kuitenkin puisto, jonka ylläpitäjillä ei ole passiota puutarhanhoitoon.

Sisäänkäyntiä lähimpänä kävijöitä tervehti valtava fiikus, jonka juurakoiden ali kulki polku. Korkeutta kasvilla oli hyvinkin kerrostalon verran. Infotaulut nostivat sen lisäksi merkittävinä yksilöinä esiin lähistöllä olleen magnolian sekä kingo-puun.



Valtavien puiden lähistöltä löysimme hieman ruohikoituneen yrttitarhan, josta tunnistimme mm. rosmariinin ja laventelin. Joulutähtikin kukki komeana pensaana.

Tarhan yläosan komistuksena ollut suihkulähde oli siivoamaton ja epäilemättä tieteellisesti arvokkaiden vesiheinien kasvatusalusta.

Aluetta reunustaneelta muurilta bongasimme kolme sisiliskoa. Perhostarhasta emme bonganneet yhtään lentävää perhosta, mutta kylläkin pari nukkuvaa yksilöä, toukkia sekä koteloita.

Puiston alemmasssa osassa oli runsaasti erilaisia palmuja, isoja pinjojen sukuisia puita ja vaahteroita jos jonkinlaisia. Bambut muodostivat pöheikön, jonka läpi kulki oikeastaan melko viehättävä polku. Keväisin ja kesäisin puisto saattaa kyllä olla lukuisine polkuineen ja penkkeineen suosittu.

Lukuisia kasvitieteellisiä puutarhoja nähneelle mielenkiintoisin erikoisuus oli kyllä kaktus- ja mehikasveille omistettu nurkkaus. Näistä eräs teräväkärkinen yksilö pisti hieman liian leveästi liikkunatta valokuvaajaa. Näihin puskiin ei kannata kaatua.






Puiston repsahtaneesta tilasta huolimatta iltapäivä oli mukava ja ilta-aurinko värjäsi kauniisti niin puiston puita kuin taivaan ja Lissabonin kaupunginkin.

Kävelimme Raton kaupunginosan läpi Amoreirasiin, jossa haukkasimme täyteläiset kasviskeitot sekä kävimme paikallisessa marketissa. Kun vielä kävelimme takaisin hotellille, näytti askelmittari päivän saldoksi hieman alle 10 000 askelta. Yllättävän vähän..

Lissabon - päivä 3: Luostarin räyhää "Iisakinkirkossa"

Siis toissapäivänä. Tässä on ollut pieni ajankäytöllinen paussi matkapäiväkirjan päivittämisessä, mutta tässä mennään taas... :-)

Kävimme vyöryttämässä yhden Lissabonin näyttävimmistä kivikasoista eli Hieronymuksen luostarin (Mosteiro dos Jerónimos) Belémissä. "Kivikasa" lienee ihan oikeutettu epiteetti, sillä luostarin kirkon penkkejä ja kuoripulpetteja lukuun ottamatta pytingissä ei kovin paljon muuta ole kuin kalkkikiveä.

Sitä sitten onkin käytetty uskomattoman taidokkaasti.

Luostari on rakennettu samalle paikalle, jossa sijaitsivat Henrik Purjehtijan noin vuonna 1450 perustaman Ermida do Restelo -veljeskunnan tilat. Nykyisten rakennelmien rakennustyöt alkoivat vuonna 1502 Manuel I:n määräyksestä (jo ennen tämän valtaistuimelle nousua) ja kestivät 50 vuotta. Luostarista tuli kotipaikka maahan rantautuneelle hieronymiittimunkkiveljeskunnalle.

Kuten monien muidenkin entisaikain rakennushankkeiden kohdalla, eihän tuo 50 vuotta lopulta riittänyt mihinkään, vaan luostaria on laajennettu, täydennetty, muuteltu ja lopulta korjailtukin satojen vuosien ajan. Kuin Iisakinkirkkoa konsanaan.

Luostarin oli määrä tarjota hengellisiä palveluja merenkulkijoille ja toimia myös hallitsijoiden tukena.

Vuosisatojen saatossa luostari on toiminut paikallisen tieteen, kulttuurin ja sivistyksen tyyssijana. Munkeilla, joilta oli kielletty ruumiillisen tai ansiotyön tekeminen, oli kosolti aikaa istuskella nenä kiinni kirjoissa ja pohdiskella maailman menoa.

Vuonna 1833 rakennus jäi tyhjilleen, kun kaikki Portugalin uskonnolliset veljeskunnat lakkautettiin, ja alkoi nopeasti rapistua.

Laajojen (ja edelleenkin jatkuvien) entisöintitöiden jälkeen luostari liitettiin 1983 UNESCON maailmanperintökohteiden listalle. Vuonna 2007 tiloissa allekirjoitettiin EU-maiden välinen ns. Lissabonin sopimus.

Vierailumme aikana toisessa kerroksessa oli menossa jonkinlainen historiallinen näytelmä tai kuvaelma. Ilmeisesti lähinnä lapsikatsojille suunnattu päätellen pitkin pihaa ja kiviseiniä raikaavasta mekastuksesta. Luostarin rauhasta ei ollut paljon tietoakaan.

Tiloissa on myös esillä paikallista, Portugalin ja maailmanhistoriaa läpiluotaava pysyvä näyttely.

Luostarin kirkko, tai paremminkin katedraali, on edelleenkin aktiivisessa käytössä. Myös arkeologinen museo ja osa Lissabonin merimuseosta sijaitsevat luostarin entisissä tiloissa.

Lissabon - päivä 2: Vähän porua, paljon villoja

Vaikka olen ehkä jäävi, kommentoin Jarin eilistä postausta toteamalla, etteivät palvelun maksullisuus ja heikko palvelu ole synonyymejä.

No, pakko silti myöntää: "Hansan" tarjonta ylitti odotukset. Vastaavasti maksullisten palvelukonseptien yksi haaste on niiden tarjonta: saako asiakas palvelua oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja sopivaan hintaan - vai ei ollenkaan.

Toiseksi matkapäiväksi (maanantaiksi) oli ennustettu sateista ja taivas näyttikin melko pilviseltä. Niinpä päätimme käyttää päivän ostosten tekoon paikallisessa Colombon kauppakeskuksessa. Museotkin kun ovat yleensä maanantaisin suljettuina.

Lähin metroasema on noin 100 metrin päässä majapaikastamme, joten tuskin vaikea arvata, mitä valitsimme kulkuvälineeksi - tai oikeastaan käytännössä valitsimme sellaisen kauppakeskuksen, johon pääsimme kätevästi metrolla.

Täkäläiset metron kertaliput ovat nykyisin pahvisia "magneettikortteja", joita voi ostaa automaatista, ladata uudestaan useammankin kerran, ja joita metroasemien porttien lukulaitteet pystyvät lukemaan jopa lompakon läpi. Kätevää. Kortti maksaa 50 senttiä, yhden vyöhykkeen kertalippu 85 senttiä. Päivälippu tekisi 3,75 €, mutta sellaista emme vielä hankkineet, vaan ensin selvitämme mahdollisuuden hankkia viikkolippuja.

Koska olimme nukkuneet niin pitkään, ettei hotellissa ollut enää aamupalaa tarjolla, ensimmäinen ostoksemme oli "brunssi" eli käytännössä lounas: lihaisa jauhelihapihvi, muna, riisiä, salaattia, ruokajuoma ja jälkiruoka. Hinta oli edullinen: 4,50 €. Kauppakeskuksessa on runsaasti erilaisia ravintoloita ja kilpailu asiakkaista ilmeisen kovaa.

Herkuttelimme hieman myöhemmin vielä jäätelöllä: täkäläisistä valikoimista löytyi makuna myös tumma madagaskarilainen suklaa - nam.

Käytimme runsaasti aikaa elektroniikkapuodeissa, mutta mitään ei tarttunut mukaan. Helsingin valikoimia ja hintatasoa voisi kutsua kilpailukykyiseksi. Villaneuleita tarttui kyllä mukaan useampikin; niiden valikoimat ovat täällä hyviä ja tarjoukset houkuttelevat ostamaan yhden sijaan kaksi, tai jopa neljä...

Ruokakaupasta hankimme vettä ja kuitupitoisia keksejä, sekä paikallisesta "anttilasta" vedenkeittimen, koska sellaista ei hotellihuoneessamme ollut, eivätkä vanhat matkailjat muistaneet ottaa mukaan uppokuumenninta.

Kaiken kaikkiaan koko kauppakeskus oli positiivinen yllätys: tyylillisesti mainio yhdistelmä historiallista eleganssia (vrt. klassismi ja komeat teräsrakenteet) sekä lähes futuristista modernismia videoscreeneineen. Hauskana bonuksena olivat istuskeluryhmät ja penkit voipuneille shoppailijoille (tai heidän kumppaneilleen). Ainut selvä kehityskohde on opasteet: ne voisivat olla selkeämpiä, niitä voisi olla enemmän ja muillakin kielillä kuin portugaliksi.
Viihtyisyyttä lisäsivät mm. viherkasvit ja tilojen väljyys ja korkeus, jonka ansiosta raitista ilmaa riitti eikä tullut ahtauden tuntua. Toisaalta tilat oli sopivasti eroteltu toisistaan niin, ettei syntynyt myöskään messukeskusmaista vaikutelmaa.

Lissabon: Ensimmäiset kuvat

Tässä hiukan kuvallisia ensivaikutelmia.

Näkymä hotellin ikkunasta rakennuksen takana olevalle sisäpihalle. Kadun puolella olisi varmaankin paremmat näkymät, mutta täällä on mukavan hiljaista.









Kuinkahan hyytävän kolkon kuolettava ostospaikka tämä mahtaa olla...?











Bacalhauta (turskaa) brasilialaiseen tapaan.












Kaksi Lissabonin keskeistä tunnusmerkkiä samassa kuvassa.

Lissabon - päivä 1: Perillä

Haukotus!

Ruhtinaallisten noin puolentoista tunnin yöunien jälkeen ampaisimme aamuyön taksikyydillä Helsinki-Vantaan ykkösterminaaliin. Lufthansan lähtöselvitystiski ehti kerätä ihan kunnioitettavan mittaisen jonon. Lähtöselvittyvien matkalaisten joukossa lienee ollut koko joukko väkeä, jotka eivät olleet joko huomanneet jonotuskaistan alussa ollutta kylttiä, jonka mukaan varsinainen check-in piti suoritettaman aulan automaateilla, tai eivät piitanneet siitä. Niinpä jono hyytyi useampaan otteeseen halvaustilaan, kun matkatavaroiden jättötiskeillä ryhdyttiin säätämään urakalla.

Onneksi itse hoksasimme tuon kyltin, joten oma tiskiasiointimme kesti noin 45 sekuntia.

Lufthansa yllätti positiivisesti - kahteen kertaan. Perinteisesti karun "vankkurilinjan" maineessa ollut lentoyhtiö tarjosi ensimmäisellä legillä Helsingistä Müncheniin kevyen, mutta kelvollisen aamupalan. Toisella legillä Münchenistä Lissaboniin saimme varsin maukkaan kasvisjuustopasta-annoksen erittäin maukkaan punaviinin (chileläinen Ventisquero Cabernet Sauvignon Reserva) säestyksellä. Myös kahvi ja tee olivat hyviä (ei siis todellakaan mitään Liptonin keltaista rotanmyrkkyä).

Hmmm... Pelkäänpä pahoin, että Lufthansa on ainakin Euroopan sisäisillä lennoilla vaarallisesti iskemässä hyvin teroitettua veistä vastikään palvelutasoaan heikentäneen Finnairin lapaluiden väliin. Lähimmän nurkan takaa.

Nyt siis olemme perillä. Aivan keskellä Lissabonia. "Vain" 12 tunnin matkustamisen jälkeen olohuoneesta hotellihuoneeseen.

Vuorossa on pieni asettautuminen ja kevyt ilmastoituminen täkäläiseen, varsin miellyttävän tuntuiseen, aurinkoiseen +18 asteeseen. Illalla vielä kaupungille ja syömään, ja sitten - toivottavasti - hyvissä ajoin peiton alle.

Jossain välissä varmaan hiukan kuviakin...

Valmistautumista lähtöön Lissaboniin

Pitkän aikaa hiljaiseloa tässä blogissa... :-)  No, korjataan nyt tuokin puute.

Kello on jo ylittänyt puolen yön rajapyykin ja pakkausoperaatio alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Vielä muutama pieni säätö ja sitten pehkuihin. Jos kaikki menee hyvin, Lufthansa kiidättää meidät aamulla 6.45 Münchenin kautta Lissaboniin viettämään parin viikon kesäloman tähteitä.

Katsotaan, minkälaisia yhteyksiä perillä on tarjolla. Josko saisi pitkästä aikaa sorvattua pientä matkapäiväkirjan tapaista tänne netin nurkalle.

Kauniita painajaisia... :-)